Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.01.2012 - 18:10

Vihdoin ja viimein iski se kauan odotettu neulomisvimma ja juuri sopivasti kun alkaa nuorimmaisella käydä villahaalarit pieneksi. Aloin siis neuloa moisia edellisvuonna ostamastani maija-langasta. Katsotaan millaiset saan aikaiseksi. Tässä olis nyt esimakua lahkeen muodossa.

17.01.2012 - 22:20

"Hieman" on käsityöt jääneet viimeisen vuoden aikana muiden tehtäväksi eikä mitään postauksen arvoista ole syntynyt. Toivon että tuleva vauva innostaisi taas jotain tekemään ;) Mutta täällä siis ollaan pitkästä hiljaiselosta huolimatta. Toivottavasti saan lähiaikoina jotain postaamisen aihettakin.

25.11.2010 - 21:28

Nina Novitan ohjeella (kevät 2009) ovat juu nuo villahousut (palmikolliset). Toisten ohje löytyi suuresta käsityölehdestä.

Tein vielä kolmannet Novitan ohjeella neulotut villapöksyt tilauksesta ja niihin sopivat villasukat kaupanpäälle.

 

Aika herkullisen väriset, eiks olekki? :)

18.10.2010 - 22:36

Heipat pitkästä aikaa.

Käsityöt jäivät aikamoisen pitkäksi aikaa miltei kokonaan. Ei vaan ollut aikaa kolmen pienen kanssa eikä sitten niin huvittanutkaan. Nyt sitten sain valmiiksi keskimmäiselle kaksi ja puoli vuotta sitten aloittamani villahousut. Sopivat nuorimmalle juuri nyt :D

Samaan syssyyn neuloin nuorimmalle toisetkin villahousut, eri ohjeella tosin.

Ja vielä kaverin vauvalle yhdet kun hän toi langat postilaatikkoon päivänä eräänä. Ylijäävästä langasta tein villasukat.

Ja nyt on puikoilla taas yhdet tuollaiset palmikkohousut jotka multa tilattiin. Värinä vihreä-pinkki tällä kertaa :)

 

21.11.2009 - 22:30

Sairaalassa olomme pikku kolmosen synnyttyä venähti vähän pidemmäksi, joten neulomiselle jäi aikaa. Perinteiseksi sairaalaneuleeksi muodostuneen wool-vyötteen ohjeen mukaisen pipon lisäksi syntyi toinen samanmoinen sekä joulukalenteri keskimmäiselle pojalle. Pari vuotta sittenhän neuloin esikoiselle oman kalenterin ( http://siilip.vuodatus.net/blog/947287/joulukalenteri/ ), joka viime vuonna meni vielä yhteisenä, mutta tänävuonna tuskin enää menisi, joten joutessani neuloin sitten toiselle oman. Toteutus oli tässä kalenterissa suht sama pieniä parannuksia lukuunottamatta. Esikoisen kalenterissa pikkupussit on kiinnitetty suureen pussin ympäri pujotettujen punottujen nauhojen avulla, mutta nyt tein pieniä pusseja varten ihan omat lenkit jokaiselle. Ensimmäinen iso pussi on neulottu pussin muotoon suoraan kaventaen pohja, mutta nyt neuloin tasaisen putken ja ompelin pohjan lopuksi kiinni suoraan.

kalenteri

pipot

Kirjoittaja

Olen -83 syntynyt kolmen pojan (6/05, 11/07 ja 11/09) äiti. Viimeaikoina käsityöt ovat jääneet vähän vähemmälle, mutta josko tässä taas pääsisi vauhtiin pikkuhiljaa :)

Suomalaiset neuleblogit
Muut blogini
sivupohjat